kesäkuu 2026
-
Antoisa jääkiekkomatka Zürichiin
Haaveilimme Malediiveista, mutta sekä lompakko että rajallinen aikaikkuna saivat pohtimaan helpommin toteutettavia vaihtoehtoja. Kuten monesti, heitimme saman idean vitsinä ilmoille mieheni viimeisenä työpäivänä ennen pätkälomaa: Lähdetäänkö Zürichiin katsomaan lätkää? Suomi oli pärjännyt mukavasti, ja vaikka putoaminen tapahtuisikin välierissä torstaina, olisivat bileet Sveitsissä taattu – ainakin jonkun maan toimesta. Päätimme lähteä taktisesti keskiviikkona Münchenin kautta, koska lentoliput Saksaan olivat aika reilustikin halvemmat. Taktiikka petti jo torstaina junassa, koska suorastaan surkean wifi-yhteyden takia pelin katsominen oli mahdotonta. Kuka niitä kellon siirtoja ylipäätään muistaa, kun on kivaa. Vastapainoksi olimme saaneet nukuttua pitkään, ja enemmän aikaa Münchenissä kiertelyyn, joten tuskin meidän kisakatsomomme yksin siivittäisikään…
-
Dilemma
En ole Äitienpäivämasennus-artikkelin jälkeen avannut nykyistä asumisjärjestelyämme ennen tätä hetkeä. Syyt ovat monimutkaisia ja henkilökohtaisia, joten tarvitsin kokonaisen vuoden sulatellakseni asioita muotoonsa (ja käydäkseni eri ammattilaisilla selvittääkseni pelkistä huonoista vaihtoehdoista sitä parasta). Nykyinen järjestely tuntuu parhaimmalta, ja tulen artikkelissani avaamaan syitä siihen miksi. Tilanteessani (ja varmaan jokaisen tilanteessa) hölmöin lähestymistapa on miettiä, mitä muut minusta ajattelevat. Asiasta kirjoittaminen jäi edellä mainitusta syystä ”piippuun”, ja jouduin aloittamaan lähipiirin – kuten ystävyyssuhteiden selvittämisestä päätyen nykyiseen hetkeen, jossa palasista on mahdollista koota tarina. Mitä lapsiperheen keskellä sitten tapahtuu minun maailmastani käsin katsottuna? Sellainen, joka on lukenut aiempia tekstejäni lapseni menetyksestä ja niiden välityksellä…
-
Mä en kuolekaan tänään!
Sain verikokeiden vuosittaiset tulokset. Olin ”roikkunut löysässä hirressä” kaksi päivää odottaen, olisiko arvojeni aiemman nousujohteisuuden perusteella laskemani seitsemän elinvuoden sijaan sittenkin vähemmän jäljellä. Kaikki riippuisi tuloksista, ja niiden odottaminen tuntui pitkältä – kuten aina. Olin alkanut kevään mittaan ärsyyntymään toisten eläkehaaveista. Eivät unelmat eläkkeestä edelleenkään ole realistisia, mutta toivon mahdollisimman monta vuotta ilman verensiirtoja ja lopullista kuolemaa. Koksilapion varteen tarttuminenkaan ei pelota niin paljon kuin ajatus itse kuolemasta ja siitä, mitä sen jälkeen on, vai onko mitään. Sitäkin enemmän harmittaa jo etukäteen ajatus siitä, että aika unelmieni miehen kanssa mahdollisesti loppuu. Vielä eilen – ja vuoden takaisten huonojen arvojen tuloksena…