Henkilökohtaiset helvettini

MIKSI IHMINEN SANOO, ETTÄ ELÄMÄ MENEE ALAMÄKEÄ, KUN MENEE HUONOSTI? Vannoutuneena pyöräilyn vihaajana ainoat miellyttävät osuudet ovat nimenomaan alamäet. Eikö elämänkin voisi luonnehtia menevän alamäkeen silloin, kun tuntuu kevyeltä ja helpolta? Ylämäkeen menemistä voisi luonnehtia taisteluksi, ja mäen päälle kivutaan tuskaisena vain päästäkseen alamäkeen. Ei kai kukaan aidosti kärsi alamäessä? Tai ole helpottunut päästessään ”vihdoin” ylämäkeen? Asia pitäisi tarkistaa Ranskan ympäriajosta. Elämän vuoristoradassa ei juurikaan ole pitkiä suoria, vaikka haluaisikin. ”Vastatuuleen” kulkeminen on ymmärrettävää, ja kuvastaa mielestäni hyvin tilannetta. Alamäki-kuvauksen kohdalla aivoni puolestaan niksahtavat, ja sama pähkinä jää nakerrettavakseni kerta toisensa jälkeen. Sanontaa pitäisi ehdottomasti muuttaa. Kun joku kertoo, että…

Joskus arjen pelastava asia saattaa olla hyvinkin pieni, kun sen ensin oivaltaa. Korvatulpat – kaikkeen; nukkuessa, junassa, kuntosalin suihkutiloissa, perheen kesken olohuoneessa. Kun huomasin ärsyyntyväni eläkeläisten aamutreffeistä, joista kantautui aivan jäätävä meteli työpisteelleni asti, oli asialle tehtävä jotain. Elämänlaatuni kärsi aidosti ja stressaannuin luonnottoman paljon. Aloin pohtia, mistä on kyse. Tajusin ärsyyntyväni kaikesta melusta, tai pikemminkin kaikki tuntui olevan melua. Muistin aiemmassa asunnossani päivittäin kuulemani hissin suhinan ja patterin naksumisen, jotka meinasivat viedä järjen. Jos omaa ääniyliherkkyyttäni pitäisi kuvailla jotenkin järkevästi – tai ainakin selitellen – jokainen naksaus ja älähdys lamauttaa keskittymiskykyni nolliin. En yksinkertaisesti kykene suoriutumaan mistään melun keskellä.…

Kun tiimalasin hiekka on laitettu valumaan ”Sinulle puhkeaa myelooma. Mutta älä mene googlettamaan, siellä on niin paljon kaikenlaista” olivat ne sanat, kun kuolemantuomio langetettiin päälleni alle kolmen kympin iässä. Tuijotin lääkäriä ja mietin, kuuluisiko minun nyt puhjeta hysteeriseen huutoitkuun, nyyhkyttää hiljaa pää alaspäin, vai kiittää ja poistua coolisti ikään kuin homma ei tuntuisi missään. En ollut varma kuuluuko sen näkyä, etten olisi halunnut tietää, mihin tulen kuolemaan. Toki jo ennen sitä voi kuolla tapaturmaisesti, sydäriin, tai johonkin muuhun syöpään. Kysyin myöhemmillä kontrollikäynneillä (saatuani jälleen toiveikkuuden takaisin) voisinko kuitenkin olla niinkin onnekas, että elän vanhaksi. ”Se on erittäin epätodennäköistä”, vastattiin. Tässä…