Life Like a Movien kulinaarimatkat

Erään lajin suomenmestarina koen, että minulla on tarve keskustella urheilusta. Kuten monet nuoret, minäkin pysyin pois ”pahuuden” tieltä osittain joukkueurheilun ansiosta – painavampi syy siihen on kuitenkin ollut kurinalaisuuteni. Olen aina urheillut muodossa taikka toisessa (toisinaan vain yöjuoksuja, mutta nekin ovat tietyssä elämänvaiheessa ihan ok). Jos joku kysyy harrastuksistani, koen edukseni mainita kuntosalin, tenniksen ja juoksun vain jo siksi, että ne ovat kulkeneet mukanani läpi elämän. Olen kertonut läheltä piti -tilanteestani ajautua syömishäiriön kouriin artikkeleissani Pyhä hampurilainen, ja Kehopositiivisuutta on monenlaista. Reilusti laihdutettuani ei siihen kuihtumisestani huolimatta ollut urheilulla osaa eikä arpaa. Kyttäsin kaloreita. Päätettyäni lopettaa moisen hölmöilyn keksin paremman…

Puhutaan niistä erilaisista syömishäiriöistä sitten myöhemmin, koska tänään on aiheena rakkain herkkuni; hampurilaiset! Muistan saaneeni ensikosketuksen McDonaldsiin 80-luvun lopulla vieraillessamme Floridassa tuttavaperheemme luona (samalla sain kosketuksen Wendy´siin, Pizza Hutiin ja punaiseen Coca Cola -tölkkiin). Siitä se sitten lähti: Rakkauteni hampurilaisia kohtaan syntyi samaan aikaan 10-vuotiaana, kuin unelmieni mieheenikin – hauska sattuma. Sekin on melko erikoista, että pidämme molemmat erityisen paljon hampurilaisista. Mutta hänhän onkin Unelmieni mies ja elämäni rakkaus. Artikkelin tavoitteena on kuitenkin vain ja ainoastaan ylistää tuota jumalaista herkkua, joka tosin on toisinaan vähemmän jumalaista, jos sattuu syömään väärissä paikoissa. Kamalin muistoni on SmugglerRokista, jossa söimme myyntivaunun kyljessäkin Suomen…

Haaveilimme Malediiveista, mutta sekä lompakko että rajallinen aikaikkuna saivat pohtimaan helpommin toteutettavia vaihtoehtoja. Kuten monesti, heitimme saman idean vitsinä ilmoille mieheni viimeisenä työpäivänä ennen pätkälomaa: Lähdetäänkö Zürichiin katsomaan lätkää? Suomi oli pärjännyt mukavasti, ja vaikka putoaminen tapahtuisikin välierissä torstaina, olisivat bileet Sveitsissä taattu – ainakin jonkun maan toimesta. Päätimme lähteä taktisesti keskiviikkona Münchenin kautta, koska lentoliput Saksaan olivat aika reilustikin halvemmat. Taktiikka petti jo torstaina junassa, koska suorastaan surkean wifi-yhteyden takia pelin katsominen oli mahdotonta. Kuka niitä kellon siirtoja ylipäätään muistaa, kun on kivaa. Vastapainoksi olimme saaneet nukuttua pitkään, ja enemmän aikaa Münchenissä kiertelyyn, joten tuskin meidän kisakatsomomme yksin siivittäisikään…