Life Like a Movien kulinaarimatkat
-
Talkkunapuuro on taivaallista herkkua
”Hyi helv*tti” on useammin kuin kerran kuultuna ainoa kommentti, kun ylistän talkkunaa, eli 100% ohrasta tehtyä puuroa. Mikään muu aamupalapuuro ei mene sen ylitse. Tosin, itse syön talkkunaa aina sitä saadessani mihin kellonaikaan hyvänsä. Laitan kuvan: Kuvasta päätellen itse ulkonäkö ei ole sangen mairitteleva, mutta maku sitäkin parempi. Voin määrää ei ole rajoitettu, joten sitäkin voi laittaa huoleti vaikka 100g, ja syödä silti terveellistä aamupalaa hyvällä omalla tunnolla. Jo lapsena taistelimme siskoni kanssa (myös) puuroista. Hän halusi mannapuuroa, jota minä inhosin yli kaiken. Siskon mielipide talkkunaan oli puolestaan se sama ylläkin mainittu ”hyi helv*tti”, joten päiväni saivat alkunsa joka toinen…
-
Kehopositiivisuutta on monenlaista
Olen murrosvaiheessa: Laihduttaako vaiko eikö? Viiden kympin lähestyessä, ja joka vuosi aina enenevässä määrin painoa kerryttäessä tulee väkisinkin mieleen huoli, kauanko unelmieni mies jaksaa paisumistani katsoa. Ei ole kohteliasta jättää itsestään huolehtimista väliin, kun on mennyt onnellisesti naimisiin. Se ei ole reilua itseään eikä kumppaniaan kohtaan, mutta näemmä mahdollista. Ruoka on hyvää – myönnetään. Laihduttaminen on takapuolesta, ja tavoitteen saavutettuani mietin joka kerta, että läskinäkin oli ihan kivaa. Meinasin parin kympin korvilla joutua pahasti syömishäiriön kouriin, mutta muutamat sopivalla hetkellä lausutut ”kohteliaisuudet” saivat minut pysäyttämään moisen hölmöilyn. Kiitos kadulla kuulemastani huudahduksesta ”ihan kaunis, mutta aika lattana perse”, sekä bileissä saamastani…
-
Ylpeydestä voisi joskus tinkiä
Edamame. Pakkohan sitä hypetystä oli maistaa. Tapas-tyyppisissä ravintoissa on kätevää, että voi kokeilla aina halutessaan jotain uutta. Niin minäkin tein. Tällaisena McDonald’s-mielenä (ja -vartalona) välillä miettii, kannattaako aivan kaikkea lähteä maistelemaan. Ryhdyin siihen silti rohkeasti. Edellinen ennakkoluulottomuuden testaamisen kerta, vuoden 2002 nacholautanen oli jo päässyt unohtumaan, ja aikaa oli ilmeisesti kulunut riittävästi. Söimme mieheni kanssa mahamme pullolleen entuudestaan tuttuja herkkuja, ja ahneena ruokailijana halusin syödä yhä lisää. Silmiini osui edamame. Olin jo joskus taannoin yrittänyt erään vegaaniystäväni kanssa kokeilla noita erikoisen nimisiä papuja, mutta tuolloin ainoa edamamea kotiin kuljettava ravintola ilmoitti niiden loppuneen. Onko tuo mystinen palko noin suosittua, että…