Neljä vuodenaikaa. Lempivuodenaikani kesä, joka minun mittakaavassani tarkoittaa +32 lämpöastetta ja aurinkoa, kestää onnistuneena Suomen kesänä kolme viikkoa. Huonona, ja aavistuksen yleisempänä kesänä se kestää noin yhden iltapäivän. Suuresti inhoamani talvi puolestaan koettelee puolet vuodesta. Olen luullakseni asunut entisessä elämässäni huomattavasti lähempänä päiväntasaajaa, koska sopeutuminen kotimaahani on aina ollut vaikeaa. Pelkään autoilua luonnottoman paljon vielä 25 ajokorttivuodenkin jälkeen, eivätkä talviharrastukset ole hiihtohississä murtuneiden ranteiden seurauksena maistuneet.
Pyrin sääolosuhteista huolimatta olemaan kiitollinen isänmaamme vuoksi, josta aikoinaan on sodittu. Toki maapallollamme on muitakin valtioita, joissa valtataisteluja on käyty ja käydään tälläkin hetkellä. Ja kuitenkin laajassa kuvassa koko maailma lienee ihmiskunnalle yhteinen ja kuuluu kaikille. Sosiaaliset olennot tarvitsevat kuitenkin selviytyäkseen ainakin jonkin sortin järjestyksen, joka mielestäni onnistuu saattamalla kansakuntia yhteen. Kukkulan kuningas – ikivanha lasten leikki – on kuitenkin aina olemassa ja yhteiskunta järjestäytyy uudelleen (mahdollisesti kehittyäkseen)? Itse en pitäisi nykyisessä, sotia siellä täällä käyvässä maailmassamme itsestäänselvyytenä, että nykyiset somessa mielipiteitään tylsyyttään brutaalisti ”heittelevät” yhteiskunnan jäsenet kykenisivät puolustamaan maatamme ilman apuja. En lähde syvemmälle – pysytään silti realistisina vaahdotessamme isänmaallisuudesta. Ollaan ennemminkin nöyrän kiitollisia tämänhetkisestä Suomen itsenäisyydestä.
Isänmaallisuutta tai ei, en pidä Suomesta. Haluaisin kokeilla elämää lämpimämmässä, hymyilevämmässä, ja rennommassa maassa – oli se sitten mikä tahansa. Itseäni valistaakseni, ja nauttiakseni samalla elämästä aina mahdollisuuksien ja halujen mukaan, olen matkustellut. Sellainen avartaa mieltä. Koronapandemia ei ole varsinaisesti lisännyt matkustamistani kotimaassa, vaan olen aina halunnut lisätä tietoisuuttani myös Suomessa sijaitsevien, itselleni vieraiden paikkakuntien erikoisuuksista. Teen paljon vertailua ja pohdintaa eri kylien ja kaupunkien kesken siitä, kuinka ihmiset reagoivat muiden keskuudessa mihinkin. Katsotaanko kohti, minkä pituinen intimiteettialue missäkin yleisesti ottaen on, tervehditäänkö ja kiitetäänkö? Moikataanko (liittyy etäisesti postaukseeni Hapan juuri. Hukattu viikko elämästäni.)? Autetaanko ja tehdäänkö ”päivän hyviä töitä”, tai näkyykö se ulospäin (no, sitähän ei voi varmuudella kattavasti tietää)? Olen koulutukseltani sosionomi, ja siihenkin koulutukseen hakeuduin kehittääkseni itseäni ihmisenä. Mainitsen asiasta tässä lähinnä perustellakseni sosiaalisten näkökulmieni syvällisimmät pohdinnat.
Blogin aloitusajankohtaan, vuodenvaihteeseen 2024-2025 sattui unelmieni ”Suomen talvi”. Syksy oli kerrankin ihana, pitkä, lämmin, pimeä, ja pehmeä vuodenaika. Talvi on ainakin tähän asti ollut lämmin ja lumeton asuinseuduillani, ja pääsimme poikkeuksellisesti grillaamaan jo naistenpäivänä makkaraa. Oi jösses kun olivat hyviä! Olen nauttinut menneestä puolesta vuodesta, enkä voi olla ajattelematta sitä vaihtoehtoa, että energiani ovat siitäkin syystä kohdillaan blogin aloittamista ajatellen. Lähdemme silti ensi viikolla Phuketiin – vihdoin sille viimeiselle retriitille, joka on odottanut vanhempieni kuolemasta lähtien. Ja koska elämässäni asiat menevät aina kuten haluan (niiden asioiden osalta, joihin voi vähänkään vaikuttaa), lähden Karonille unelmieni mieheni kanssa. Täydellistä!
Vastaa