”Syön roskaruokaa vaikka menisin Phukettiin” laulaa Petri Nygård, ja on asiassa tavattoman oikeassa. Kävimme kuitenkin ainoastaan kerran reissumme aikana ”mäkkärillä” ja sekin johtui ainoastaan Patong-beachin aiheuttamasta hälinästä. Tosin, jos olisin ennen Bangla Roadin läpi kävelyä muistanut, kuinka suosittua pingis siellä päin on, olisin vetänyt hämmennyksiini toisenkin BigMacin. En ole ulkomailla lainkaan kulinaristi, enkä liiemmin haluakaan olla. Matkustan muista syistä. Minun oli kuudennella Thaimaan reissullani kuitenkin vihdoin maistettava Pad thai- nimistä annosta. Se maistui Sotkan nahkasohvalta. Esitin, että pidin siitä, koska annos maksoi ainoastaan kolmisen euroa, ja koska henkilökunta oli todella ystävällistä. Äitini rakasti Pad thaita, joten siinä asiassa olemme eittämättä erilaisia.
Majoituimme Phuketin Karonilla parisen viikkoa sitten maaliskuussa, ja olin yllättynyt ilmoista. Lähes päivittäiset sade- ja ukkoskuurot kyräilivät ympärillä kaataen välillä kuin saavista vettä niskaan. Lämpötilat olivat 34 plusasteen luokkaa, joten palella ei kuitenkaan tarvinnut. Poltettuamme perinteisesti itsemme matkan puolivälissä, ja käytettyämme kaikki mahdolliset aurinkorasvat, aloimme metsästää vedenkestävää salvaa halvan 7-Eleven-purnukan tilalle. Voisin antaa hyvänä vinkkinä, että jos hotellilla on allas, kannattaa varautua jo valmiiksi siihen, että ei-vedenpitävät palsamit liukenevat uidessa. Mekin muista(ne)mme tämän ohjeen seuraavilla Aurinkorasvamatkoillamme.
Pari päivää matkan jälkeen maanjäristys runteli Myanmaria, ja vaikutukset ulottuivat jopa Bangkokiin asti. Korkeiden kerrostalojen katoilla olevat uima-altaat läiskyivät yli äyräiden pitkin rakennusten seinämiä. Joitakin päiviä myöhemmin speedboat (eli isoilla perämoottoreilla varustettu vene) paloi soihtuna – samanlainen jolla oltiin menty Phi Phi -saarille. Eipä ehtinyt Murphy kannoilleni (tai sitten jätin lähtemättömän jäljen ja pahaa karmaa maaperälle). Isäni muisti aina eläessään mainita, että olen kuin anti-Midas: Kaikki mihin kosken, muuttuu paskaksi. Onneksi ei sentään aivan kaikki – sen todistaa jo nopea vilkaisu elämänkumppaniini, joka on puhdasta kultaa. Pääsin turvakarkkini eli karvaturkkini kanssa turvallisesti takaisin Suomeen. (Pieni annos tätimieshuumoria ja hellittelynimiä ei ole koskaan pahitteeksi.)
Vastaa