"SÄ OOT MUN PARAS YSTÄVÄ JA SUN KANS VOI PUHUA IHAN KAIKESTA"
Kannattaako puhua kaikesta? Onko kyseessä oikea ystävä? Voi valitettavasti mennä vuosia tajuta, että jokin suhde saattaa olla kaukana ystävyydestä. Asiat on jaettu avoimesti, ja aina tavatessa ollaan halattu kyyneleet silmäkulmassa ja hoettu, kuinka ihana on nähdä pitkästä aikaa. Onko se ihanaa? Tajusin itse tavatessani yhdessä aviomieheni kanssa tällaista ”ystävää”, että toipuminen tapaamisen jälkeen kesti lähes viikon. Toipuminen siitä, kuinka alkkis, hullu ja huora sitä voikaan olla!
Mitä yhteisessä illanvietossa sitten tapahtui? Ystävän kanssa tavatessa voisi kuvitella, että ilta on hauska, ja maailmaa parannetaan pohtien milloin mitäkin kevyttä. Jos ”syvään päähän” hypätään heti, ja puheen keskiössä on ainoastaan yksi porukasta, tapaaminen ei ole terveellinen. Jos suurimpana illan agendana on selvittää, onko minun ja mieheni avioliitossa varmasti kaikki hyvin, ja että tiesihän mieheni varmasti minun olevan isosta ”munasta” tykkäävä hullu alkoholisti, käyttäisin verbiä ”myrkyttäminen”. Mielestäni ystävän tehtävä ei ole viljellä koko iltaa suoranaisia valheita, jotta suhteeseemme saataisiin mahdollisimman paljon säröjä. Tiedän olleeni aina puheenaiheena, ja samat muiden hokemat mantrat ovat lukeneet jo vuoden blogini etusivulla, mutta ”ystävieni” suusta minun ei tarvitse niitä kuunnella. Ihanaa elämääni saa katsella ja kadehtia kauempaa.
En minä vahingossa valinnut sivustoni nimeksi Life Like a Movie
Mielestäni ei ole ystävyyttä osoitella toista, ja keskittyä pohtimaan mikä kaikki voisi olla pielessä. Värikynän käyttäminen muisteloissa on ihan ok, jos keskittyy kertomaan omia tai yhteisiä hauskoja kokemuksia menneisyydestä. Silloin, kun tarinankertoja jakaa sattumuksia vain toisesta ystävästä, ja kun samoja paikkansa pitämättömiä, leimaavia mantroja hoetaan vuosi toisensa jälkeen, tilannetta täytyy muuttaa. On mielestäni epäkunnioittavaa sanoa toiselle ”sä oot hullu”, tai hellitellä nimellä ”mun alkoholistiystäväni”. En myöskään pidä asiallisena sisääntulona esitellä ystävyyttämme aviomiehelleni kommentilla ”H on aina pitänyt isosta munasta”. Siitä saa väistämättä sellaisen mielikuvan, että olen ikään kuin ”munahaukka” tai huora, ja samalla menneisyydestäni tehdään epämääräisemmän oloinen. Onko tarkoitus viljellä epäluuloa? Oikea ystävä lukisi tätä blogia. Hän haluaisi lukea, mitä minä elämästäni ja asioista ajattelen, eikä esittelisi minua virheellisine väittäminensä kuten tuntisi minut.
Kaikella on tarkoituksensa, ja ilman tällaista kokemusta ystävyyssuhteesta en saanut aikaiseksi blogini pääteemaan näin vahvasti kytkeytyvää, väittämiäni todistavaa artikkelia. Samasta syystä en voi väittää, etteikö ”ystävyys” olisi antanut minulle mitään joten kiitän, kumarran, ja poistun takavasemmalle. Jatkan ihanaa elämääni ja lisään terveellisiä valintoja, koska ikäkin sen vaatii. Valitsen positiivisuuden, luvan olla oma itsensä, ja pilkkaamisvapaan ympäristön, koska ansaitsen – kuten kaikki – vain parasta. Seison sanojeni takana ja uskallan kirjoittaa asiasta rohkeasti, koska tiedän oikeiden ystävieni ymmärtävän minua tässäkin asiassa. He eivät nimittele minua kovaan ääneen, eivätkä esitä mielipiteitään yksityiselämästäni.
Artikkeli oli helppo kirjoittaa, koska henkilö josta kirjoitin, ei lue tätä blogia. Hän ei ole kiinnostunut asioiden oikeasta laidasta, vaan tulee jatkossakin käyttämään tutuksi toteamiaan mantroja. Tarinan päähenkilö ei kuitenkaan ole enää paikalla – makoilen unelmieni miehen kanssa rantatuolissa Malediivien pienellä atollilla. Siemailemme kylmän huurteisia, hintaan kuuluvia colajuomia all-inclusive-hotellimme valkoisella hiekalla. Katselemme, kun simpukat harrastavat seksiä isot munat mielessä. Tai sitten minä vain kuvittelen – hullu kun olen.
Vastaa