toukokuu 2025
-
Elämäni stalkkaus
Tarvitsee mennä ajassa vain viitisen vuotta taaksepäin, jolloin elämäni asetelmat olivat aivan toisin. Olin viettänyt sinkkuelämääni jo vuosia kyllästyen ainoastaan miehiin, ja nauttien muuten oloistani yltäkylläisesti. Olin stalkannut nykyisen mieheni elämää Facebookissa ja ihaillut hänen upeaa parisuhdettaan. Olin suunnattoman onnellinen hänen puolestaan, ja jokainen hänen Facebook-päivityksensä säkenöi onnea ja rakkautta. ”Upea mies”. ajattelin (ja olen yhä edelleen sitä mieltä näiden yhdessäolovuosienkin jälkeen). Rehellisyyden nimissä tykkäsin ainoastaan kuvista, joissa esiintyi hän – unelmieni mies. Halusin sillä keinolla lähettää silloin tällöin pienen harmittoman merkin siitä, että olisin taustalla olemassa, tapahtui mitä hyvänsä. Ja koska rakkauteni oli aitoa silloinkin. En kuitenkaan halunnut koskaan…
-
Äitienpäivämasennus
Äitienpäivä. Äitipuolia onnitellaan kotona neljän seinän sisällä, ja sekin tapahtuu ennen oikean äidin astumista kuvioihin lopuksi päivää. Hänellä on siihen äitinä oikeus, ja juhlapäivää pitää päästä viettämään omien lastensa kanssa. Minäkin sain kahvin sänkyyn, valmiiksi tehdyn aamupalan, sekä onnittelukortteja. Koin olevani onnekas, koska 25 vuoden äitiyden jälkeen tämä oli ensimmäinen äitienpäivän aamiaiseni. Kerroin asiasta onnenkyynelin aamupalapöydässä. Päivän edetessä oli tunnelmaa latistavaa huomata, että jokainen silmiini osunut mainos tai lehti onnittelivat ainoastaan äitejä. Me äitipuolet emme ole onnittelujen arvoisia neljän seinän ulkopuolella. Kiitos huomaamattomuudestanne. Silti vietin päivän (kuten muutkin äidit) ansaitusti itseäni juhlistaen, niin hyvin kuin tilanteessa pystyn, mieheni kanssa kahdestaan…
-
Syövän pelko
Kun tiimalasin hiekka on laitettu valumaan ”Sinulle puhkeaa myelooma. Mutta älä mene googlettamaan, siellä on niin paljon kaikenlaista” olivat ne sanat, kun kuolemantuomio langetettiin päälleni alle kolmen kympin iässä. Tuijotin lääkäriä ja mietin, kuuluisiko minun nyt puhjeta hysteeriseen huutoitkuun, nyyhkyttää hiljaa pää alaspäin, vai kiittää ja poistua coolisti ikään kuin homma ei tuntuisi missään. En ollut varma kuuluuko sen näkyä, etten olisi halunnut tietää, mihin tulen kuolemaan. Toki jo ennen sitä voi kuolla tapaturmaisesti, sydäriin, tai johonkin muuhun syöpään. Kysyin myöhemmillä kontrollikäynneillä (saatuani jälleen toiveikkuuden takaisin) voisinko kuitenkin olla niinkin onnekas, että elän vanhaksi. ”Se on erittäin epätodennäköistä”, vastattiin. Tässä…