tammikuu 2025

Olen ollut kerran äiti, kolmesti naimisissa, ja kaksi kertaa äitipuolen roolissa. Epäonnistunut äitiys ja kaksi aiempaa yrityskertaa avioliitossa ovat jättäneet jälkensä tämän hetkiseen arkeen äitipuolena ja isoäitinä. Olen aina pyrkinyt tekemään asiat oikein – perfektionistille ominaisen virheettömästi. On vaikea hyväksyä sitä totuutta, ettei ole täydellinen eikä voikaan olla. Haastavaa elämän polulla on myös se, että useimmiten virheet jättävät jälkensä melko karullakin tavalla. Toisinaan sanan ”inhimillisyys” yleisesti hyväksyttyä totuutta on vaikea hahmottaa. Se tuntuu vaihtelevan eri asiayhteyksissä epäloogisella tavalla. Äitipuolena elämisessä on varjopuolensa ja omat vaikeutensa. Hyvätkin puolet löytyvät, vaikka ne tuntuvat usein hukkuvan riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunteen alle. Omalta kohdaltani…

”Ai et oo ees ikkunoita pessy?!”, kuului alakerrasta siinä klo 16 aikaan, kun mies tuli töistä. Keräsin parhaillaan keittiön roskiksesta leluja, jotka 1,5-vuotias lapseni oli sinne roskina laittanut. Lapsiperhe-elämä oli arkea, mutta siinä alkoi olla sietämättömiä piirteitä. Olin toisinaan käynyt 10km päässä sijaitsevan, aavistuksen suuremman kylän keskustassa ruokakaupassa päästäkseni ihmisten ilmoille, mutta siitäkin tuli sanomista, koska lähikauppaan pääsisi kyllä vaunujen kanssa kävellen. ”Ei tarvi aina sinne kauas lähtee luuhaamaan ku lähempääki löytyy”. Niinpä. No, aika pian hän yllättäen myi oman autonsa, ja otti työmatkoille isäni ostaman kalliimman version – minun autoni käyttöönsä. ”Loppuu se luuhaaminen!”. Ja loppuihan se. Lisähyösteeksi tarvittiin…