Edamame. Pakkohan sitä hypetystä oli maistaa.
Tapas-tyyppisissä ravintoissa on kätevää, että voi kokeilla aina halutessaan jotain uutta. Niin minäkin tein. Tällaisena McDonald’s-mielenä (ja -vartalona) välillä miettii, kannattaako aivan kaikkea lähteä maistelemaan. Ryhdyin siihen silti rohkeasti. Edellinen ennakkoluulottomuuden testaamisen kerta, vuoden 2002 nacholautanen oli jo päässyt unohtumaan, ja aikaa oli ilmeisesti kulunut riittävästi.
Söimme mieheni kanssa mahamme pullolleen entuudestaan tuttuja herkkuja, ja ahneena ruokailijana halusin syödä yhä lisää. Silmiini osui edamame. Olin jo joskus taannoin yrittänyt erään vegaaniystäväni kanssa kokeilla noita erikoisen nimisiä papuja, mutta tuolloin ainoa edamamea kotiin kuljettava ravintola ilmoitti niiden loppuneen. Onko tuo mystinen palko noin suosittua, että ne syödään ravintoloista ennen kuin niitä ehtii tilaamaan? Siitä lähtien on ollut jostain syystä pakottava tarve päästä itsekin maistamaan, ja nyt ne tulivat listalla vastaan.
Unelmieni mies ilmoitti jo ennen annoksen saapumista, ettei aio koskeakaan papuihin, joten lupasin kyetä syömään itse kaiken – minähän niitä halusin, ja kyseessä olisi ”vain” tapas. Yllä olevan kuvan mukainen lautanen saapui nokkani alle, ja katsoin annosta kauhunsekaisin tuntein. Papuja näytti olevan reilusti, joten oli alettava lupaustensa (ylpeytensä) mukaisesti popsimaan niitä vauhdilla naamariin. Miten niitä pitäisi syödä? Dinosaurukset eivät etsi kaikkea Googlesta, mutta tässä tapauksessa se olisi ollut enemmän kuin suositeltavaa.
Joitakin palkoja ahmittuani totesin, etteivät pavut ole erityisen hyviä, koska palko raapii ikävästi kurkkuani ja jää sinne jopa kiinni. Hiki valui otsalta, kun katsoin yhä kukkupäällistä lautasellista noita pirulaisia. Unelmieni mies taisi aistia tilanteessani paniikkia, ja lupasi maistaa yhden. Samanaikaisesti sain vielä joitakin palkoja pureskeltua ja nielaistua, ja laskin syöneeni kymmenkunta. ”Nää on kyllä ihan hyviä nää pelkät pavut siellä sisällä”, sanoi rakas aviomieheni maistellen jo useampaan kertaan. Olimme kaivelleet yhdessä jo joitakin rihmoja ulos suusta (ettemme tukehtuisi edamameen), joten minäkin päätin kokeilla jättää palkot syömättä. ”Tuleepahan osa annoksesta ainakin syötyä, vaikka pinnalla olevat mausteet jäävätkin pääosin palkokasaan”, nuukana harmittelin.
Söimme annoksen loppuun. Jo viikkoa myöhemmin annoin itselleni periksi, ja katsoin internetin ihmeellisestä maailmasta, kuinka edamame syödään. Ilman palkoja tietenkin. Niinpä niin, joskus olisi hyvä idea niellä ylpeytensä ja jos ei luopua yrityksestä, niin ainakin hakea apua – vaikka sieltä Googlesta. Katsotaan nyt, kauanko tällä kertaa menee ennen kuin kulinaristiset rajani venyvät uuteen ruokakokeiluun.
Vastaa