syyskuu 2026
-
Mikä sai minut kirjoittamaan blogia?
Nautin kirjoittamisesta ja siitä, että asioita voi kirjoittaa auki. Mielestäni on jopa terapeuttista selventää ja jäsennellä asioita yksittäisiin artikkeleihin. Omiin ajatuksiin tulee tilaa ja vaikeiden asioiden kohdalla tunne siitä, että ne on poistettu mielestä tekstiin, jossa kokonaisuus on yhtenäinen. Osan mielessä sekavana pyörineistä, yksinäisyyden tunnettakin tuottaneista asioista saa lokeroitua päähän siten, ettei toisiinsa todellisuudessa liittymättömät asiat enää sekoitu keskenään ja myllää päässä arjen keskellä. Esimerkiksi uusioperheeseen liittyvät ajatukset eivät todellisuudessa liity yksin metsässä kävelyyn jokaisella askeleella – tai ainakin omaa mieltä painavien asioiden auki kirjoittaminen blogiin jäsentää ne ajatuksiin ”valmiiksi”. Jo joka toisella askeleella jonkin mukavan ja rentouttavan ajatuksen miettiminen…
-
Rahan kanssa pelaaminen
Raha tulee rahan luo. Pennissä on miljoonan alku. Pienistä puroista kasvaa suuri virta. Näitä lohtusanontojahan riittää, vaikka todellisuudessa meistä lähes jokainen painii ainakin kerran elämässään raha-asioiden kanssa. Olen itse päässyt vaikeuksien kautta voittoon, mutta työnsarkaa ja opeteltavaa on ollut senkin edestä. Raha ei tuo onnea, mutta sen omistaminen helpottaa päätösten tekemistä ja stressiä elämässä – tiettyyn rajaan asti. Upporikkaana tuskailisin varmaan vaikean valinnan edessä, kun pitäisi valita Ferrarin ja Lamborginin väliltä. Tuolloin tuskin kääntyisin ruokakaupassa Torino-makaronien puoleen vain, koska kilohinta on pienempi, kuin Myllyn parhaiden. Taloudelliset asiat ovat kuitenkin meillä mattimeikäläisillä pienistä valinnoista ja järkevistä siirroista kiinni. Ihan ensimmäisenä pitää…
-
Työmatkapyöräilyn henkiset arvet
Syksy saapui vesisateineen, ja mieleeni tuli välittömästi ajatus palata lempiaiheeseeni pyöräilyyn. Kombini on ruostunut yhtä käyttökertaa lukuunottamatta kesän yli varastossa, ja tunnen siitä jopa mielihyvää. En suunnittele kaivavani rapistunutta fillariani neljän sen ympärille vuoratun naapurin polkupyörän välistä. Kävelen mielelläni kymmenen kilometriä, jotta polkaisuakaan ei tarvitse tehdä – edes terveyden vuoksi. Tosin mielenterveyteni pysyykin juuri tällä tavalla huomattavasti parempana. Muistan elävästi pyöräilleeni ammattikorkeakoulun harjoittelujaksolle arkipäivisin mäkisellä ja mutkaisella pyöräilijäntappopätkällä vuonna 2016. Sitäkin paremmin muistan kuitenkin erään vuoden 2009 aikana säännöllisesti kulkemani kymmenen kilometrin työmatkan, jolloin olin vielä rohkea. Suorastaan uhkarohkea ottaen huomioon, että olen ajanut fillarin kanssa auton alle jo ennen…