Shaken, stirred and shuffled

Published on

Ravistettu, sekoitettu ja uudelleenjaettu.

säännöt,mäkätysautomaatti,teinit,ulkopuolinen

Hajonneen ydinperheen keskuudessa vallinneet yhteiset säännöt muuttuvat pikkuhiljaa äiti- tai isäpuolen astuttua kuvioihin. Joululahjat avataan eri aikaan kuin kaikki ne vuodet aiemmin. Tottumuksiin jaellaan uusia sääntöjä, ja esimerkiksi limua ei saakaan enää hakea jääkaapista rajattomasti (tai syödä puolta pakettia palvikinkkua suoraan rasiasta ilman leipää). Käytäntöjä on suorastaan pakko muuttaa pikkuhiljaa ja vaivihkaa ollen kuin kävelevä mäkätysautomaatti. Olen kerran elämässäni katsellut livenä sitä puolituntista, kun kaksi taikinakulhollista mummin ostamia nameja katosi lasten suihin reilun puolen tunnin kahvittelun aikana. Järkytyin syvästi, enkä voi vieläkään uskoa näkemääni todeksi. Logiikan peräänkuuluttajana olen vakuuttunut siitä, että 40-kiloisen vatsalaukkuun ei voi mahtua kilo karkkia kerralla. Olen siitä huolimatta väärässä, koska se tapahtui oikeasti – ja aivan kahvinhuuruisten silmieni edessä.

Puolustellakseni muutoksiamme arjessa kerron yksinkertaisen esimerkin limusta, jota kuluisi valtava määrä (kannattaa lukea edellinen kappale, jossa kerroin karkkikulhoista). Minua ei yksinkertaisesti houkuta kantaa kahdeksaa litraa Pepsi Maxia päivittäin kaupasta kotiin (8kg painoa ja 10 euroa kuluja). ”Pepemaket” olisivat ainoastaan lisäpainona maitolitroille, useammalle paketille muroja ynnä muulle, mitä kohti satakiloisuuttaan ja parin metrin pituuttaan kasvavat teinit tarvitsevat kasvamiseen. ”Isä olisi varmaan sallinut…”, saattavat lapset ajatella. Se olisi aika loogista, koska säännöt alkoivat muuttua, kun äitipuoli astui kuvioihin.

Lapset ehkä ajattelevat muutenkin, että minä rikoin heidän perheensä, vaikken ollut missään tekemisissä asian kanssa. Kuulemastani totuudesta ei ole puhuttu lasten läsnä ollessa eikä se kuulu tänne blogiin, vaan on muiden välinen asia. Minä se syypää en kuitenkaan ollut. Asiaa ei voi ottaa kotona puheeksi, koska se ei kuulu minulle. (Minä pois lukien muulle uusioperheellemme se kuuluu.) On ajoittain kiusallista kokea olevansa ulkopuolinen ydinperheen välisistä asioista tai ainakin sellaisista, jotka mahdollisesti vaikuttavat lasten ajatuksiin. Aivan kuin olisin jokin lisäosa, joka voidaan ottaa tarvittaessa pois käytöstä. Minun on äitipuolena mahdoton vaikuttaa ydinperheen jäsenten välisiin asioihin, koska ne eivät kuulu minulle laillisistakaan syistä. Asiat kuitenkin ulottuvat myös minun arkeeni, ja huolehtiakin pitää. En haluaisi joutua terveyskeskuskeikalle keskenään lasten kanssa, koska tilanne olisi vaivaantunut ja nolo. Näen itseni hoitohuoneen lasin takana katsomassa ikkunasta sisään, koska asia ei kuulu minulle, vaan äidille ja isälle – tai virallisesti sukulaisille. Sillä hetkellä oikeuteni konkretisoituisivat järkyttävällä tavalla, ja suurin henkinen kärsijä olisin minä itse.

Lapset voisivat myös halutessaan vedota oikeuksieni vähäisyyteen:

”Sinä et ole minun äiti.”

”Asia ei kuulu sinulle, vaan vanhemmilleni”.

Tavallaan se onkin totta. Silloin miettisi väistämättä, miksi minä sitten ylipäätään olen siinä tilanteessa.

Minun on kuitenkin äitipuolena huolehdittava lapsista aivan yhtä vastuullisesti, kuin vanhemmatkin huolehtivat. Käyn yhtä lailla töissä, jotta lapset saavat joulu- ja synttärilahjoja, ruokaa, katon pään päälle, ja ”vapaaehtoisia myöntymisiä”, josta päätösvalta lepää usein minun hartioillani juuri siksi, että olemme uusioperhe. Ymmärrän hyvin, että olisi kiva syödä paljon pizzaa ja käydä kylpylöissä. Kuitenkin kun rahaa on enimmäkseen peruselämiseen ja kahden asunnon ylläpitämiseen, tulee väkisinkin mukavuudenhaluiseksi ja haluaa parisuhteelleen – itsestä puhumattakaan – myös jotain. On vaikea syytää kovalla työllä ansaitsemiaan rahoja pääasiallisesti puolison lasten hyvinvointiin ajatellen, että ”lapset ensin”. Minulla on omakin lapsi, jonka kohdalla olen yhtä lailla joutunut priorisoimaan rahojani itse peruselämiseen. Ja koska aitoa biologisen vanhemman rakkautta ei voi olla lapsipuolia kohtaan (kuten olen jo aiemmin todennut postauksessani Uusioperhe ja rakkaus), en ole valmis luopumaan ”kaikesta” muiden ihmisten lasten vuoksi. Näin se vain menee, ainakin minun kohdallani. Tasapainottelu reiluuden kanssa on hyvin haastavaa, minkä lisäksi pitäisi huolehtia myös omasta hyvinvoinnista, että jaksaa olla mahdollisimman hyvä äitipuoli.

säännöt,mäkätysautomaatti,teinit,ulkopuolinen

On paljon rahan menoa lasten asioihin, joista äiti ja isä ovat ydinperheenä päättäneet, ja joihin ei kysytä minun mielipidettäni. Yhteisestä kassasta ne silti menevät ja maksajia on kolme, vaikkei lasten äiti ehkä ajattele asiaa niin pitkälle. Toivon kovasti, ettei uusioperheemme ulkopuolinen vanhempi ainakaan pitäisi seikkaa itsestäänselvyytenä, vaan pikemminkin olisi kiitollinen uusioperheestä. Lapsille ostetaan tavaroita huoneisiin, arkeen ja vapaa-aikaan. Jääkaappiin ostetaan ruokaa. Harrastuksista maksetaan. Kolmas asunto, jossa minä vietän enimmän osan ajastani työni vuoksi, kumisee silti tyhjyyttään vuodesta toiseen. Siellä ei ole lapsille ostettuja tavaroita, eikä perhettä kuin satunnaisesti. Valtaosa lapsille ostetuista tavaroista on äidin asunnossa ja olen ymmärtänyt, että siellä pidetään tarkkaan huolta, ettei tavaroita viedä sieltä muualle kuin maksimissaan käymään. Mikä motivoi sisustamaan mieheni ex-vaimon lastenhuoneita? ”Koska lapset”?

Kolmannessa asunnossa valitetaan, kun on tylsää eikä ole mitään tekemistä. Lisäksi ollaan harmissaan, kun ei saada jotakin toivomaansa tavaraa. Likimain kaikki mitä ostetaan, kantautuu äidin kotiin eikä niitä näe enää ikinä sen jälkeen. Nuorempi lapsista on ehdottanut kyllä ohimennen, että voisin mennä ”heille” pelaamaan, mikä on jo ajatuksena perin koominen. Olisi mielenkiintoista nähdä äidin reaktio, kun astuisin hänen kotiinsa pelaamaan hänen lapsensa kanssa hänen kodissaan. Lisätään höyryä esittämällä ajatus, että tekisin sitä säännöllisesti – kuten vanhemmat viettävät lastensa kanssa aikaa.

Joku viisas saattaisi neuvoa, että ostetaan kaksi kaikkea. Loistava ja realistinen idea muutenkin yltäkylläisessä arjessa, jossa pyydystetään punaisia lappuja ja kello kahdeksaatoista. Tosin, olisihan silloin kakkoskodissakin kyseinen tavara – luonnollisesti se ”vanhempi versio” kaikesta, mikä on jaettavissa kahteen paikkaan. No kolme kaikkea? En halua edes ottaa sitä riskiä. Olisi turhan ”hyvä idea myydä äitiltä vähän ylimääräistä pois”, koska niitä on olemassa kaksi lisää, joista kantaa tilalle. Kaikki oletuksia toki, mutta asioista on kokemuksia. Eihän sinne uusioperheen ulottumattomissa olevaan paikkaan näe, mitä siellä tapahtuu, joten voi vain spekuloida. Lompakot, uimarannekkeet ja karkkirahat – äitillä.

Pidäthän tekstisi asiallisina, kiitos.

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *