
Alkoholisti. Hullu. Huora. Anorektikko. Ex-rouva. Näilläkin sanoilla olen kuullut itseäni kuvattavan. Niiden lisäksi olen kuitenkin myös 70-luvun lopussa syntynyt nainen – nykyinenkin vaimo, äiti, isoäiti, äitipuoli, ja paljon muutakin. Blogitekstini perustuvat monilta osin omakohtaisiin elämäntapahtumiini ja on kerrottu siten, kuin olen ne henkilökohtaisesti kokenut. Tarinoiden osapuolet ovat kokeneet asiat omilla tavoillaan enkä väheksy niitä lainkaan. Pyrin olemaan arvostelematta ketään tai mitään (paitsi talvea ja pyöräilyä) liian rankalla kädellä ainakaan siten, että kenenkään henkilöllisyys tulisi ilmi. Tapahtuneet ovat voineet tapahtua minulle eri paikassa tai eri henkilöiden kanssa kuin arvostelluiksi itsensä kokevat mahdollisesti olettavat. Olettaminen ei ole koskaan hyvästä ilman riittävää tietoa.
Tarkoitukseni ei ole loukata ketään. Ennemminkin haluan kertoa elämästäni ja tulla kuulluksi. En valehtele, eikä minulla ole sellaiseen tarvetta. Elämässäni on niin suuri unelmieni rakkaus, että sen siivittämänä koen olevani täysin turvassa ja välitetty – rakastettu ja hemmoteltu. Minusta on pidetty parempaa huolta kuin olisin osannut uneksiakaan (tai – olenhan minä sellaisesta aina haaveillut). Olen vihdoin riittävän rohkea ja energinen jakaakseni näitä ulottumattomissani supistuja juttuja (tai oikeastaan oletuksia tarinoiden kuluista). Tarkoitukseni on julkaista muitakin juttuja, joiden koen olevani itselleni tärkeitä puheenaiheita, koska niiden kohdalla piilee se mahdollisuus, että kun elämän haasteita nostaa esiin, siitä on jollekulle apua. Toivoisin myös itse oppivani jotain.
Mielipiteeni tässä blogissa ovat omiani ja otan niistä täyden vastuun. Moraalini on onneksi melko korkealla, vaikka suorapuheinen olenkin. Jos haluat kommentoida, ottaa kantaa tai keskustella muuten vain mistä tahansa blogini osa-alueista, löydät postauksen yhteydestä aiheeseen liittyvään kommentointiin tarkoitetun alueen.

Kuten osa tuntemistani ihmisistä saattaa olettaa, elämässäni on tapahtunut paljon (tapahtuu toki jatkossakin, mutta toivoisin niiden olevan mahdollisimman mieluisia sattumuksia). Pienissä piireissä ja ”rikkinäisissä puhelimissa” on puitu erikoisia elämänkäänteitäni ja toisinaan sieltä on valunut mielipiteitä tai ”kuultua juttua” myös minun korviini. Elämä ei ole helppoa – teilläkään, rakkaat ystäväni. Sen ei kuulukaan olla helppoa, jotta ihminen oppii selviytymään toisinaan aika brutaalista maailmasta. Vihdoin kaikilla halukkailla on mahdollisuus päästä lukemaan, mitä elämässäni on todellisuudessa tapahtunut – minun sanoin, minun kokemuksin. Voit lukea näitä vaikka salaa, eikä kukaan saa sitä tietää.
Pyrin ihmisten herkkyydestä huolimatta välttämään lässyttämistä (paitsi ihanan mieheni suhteen tietenkin, koska hän on paras). Olen rohkea, keski-ikäinen, aavistuksen katkeroitunut ja elämän koulima, onnellinen nainen – suoraselkäinen rohkea oma itseni. En säikähdä pienestä ja seison sanojeni takana. Blogin kirjoittaminen on ollut odotusta ”oikeasta ajankohdasta”, jonka koen olevan juuri nyt. Peräänkuulutan avoimuutta, rehellisyyttä, rohkeutta ja suorapuheisuutta toivottavasti loukkaamatta kuitenkaan ketään. Osa edellä mainituista ominaisuuksista kuuluu vahvasti arvomaailmaani ja osa luonteenpiirteisiini. Kukin tehkööt sitten omat tulkintansa.
En ole rahan enkä maineen perässä – molempia on ihan riittävästi jo valmiiksi (ainakin sitä mainetta, ei aina niin priimaa). Sen sijaan yksi ehkä pitkäaikaisimmista haaveistani ja päämääristäni on tulla kuulluksi. Toisekseen toivon, että osaan avata omakohtaisten ajatusten ja tekstien avulla esimerkiksi äitipuolen roolia, syövän pelkoa, tai mitä tahansa muuta elämän hetkeä herättääkseni ajatuksia ja puheenaiheita. Ehkä myös lisätäkseni ymmärrystä, ja vähintäänkin tietoisuutta. Me ei olla yksin. Ei tuomita. Ei arvostella (ainakaan henkilökohtaisesti, talvea ja pyöräilyä saa arvostella aina). Jokaisen elämä on erilainen ja on inhimillistä hyväksyä se.
Kiitos kun olet päätynyt tähän blogiin! Kiitos myös unelmieni miehelle, joka kannusti minua aloittamaan – rakastan sinua T.
-H
Uusimmat postaukset:
Kirjoitin taannoin artikkelin Elämäni stalkkaus, joka oli pumpulinen tositarina siitä, kun pitkäaikainen sivusta seuraaminen muuttuukin avioliitoksi. Ihailuani en osaa sen suuremmin perustella, mutta halusin palata aiheeseen – itseasiassa erään lukijan pyynnöstä. Elämä on monen sattuman summa, emmekä todellakaan tiedä mikä seuraavan kulman takana odottaa. Haaveilulla voimme kuitenkin kuvittaa näkymää kuin etukäteen. Se ei saa silti…
MIKSI IHMINEN SANOO, ETTÄ ELÄMÄ MENEE ALAMÄKEÄ, KUN MENEE HUONOSTI? Vannoutuneena pyöräilyn vihaajana ainoat miellyttävät osuudet ovat nimenomaan alamäet. Eikö elämänkin voisi luonnehtia menevän alamäkeen silloin, kun tuntuu kevyeltä ja helpolta? Ylämäkeen menemistä voisi luonnehtia taisteluksi, ja mäen päälle kivutaan tuskaisena vain päästäkseen alamäkeen. Ei kai kukaan aidosti kärsi alamäessä? Tai ole helpottunut päästessään ”vihdoin”…
Törmäsin jälleen tänään somen keskusteluosiossa omituiseen olettamaan siitä, että jos jokin asia on liian hyvää ollakseen totta, siihen liittyy jotakin epäilyttävää. Asiahan ei poikkeuksetta ole näin, ja todistan sitä itse parhaillaan viettämällä yhteiseloa ”liian hyvää ollakseen totta”-miehen kanssa. Vain maailman paras naispuolinen ystäväni tuntuu tietävän sen ihmeellisen asian, että onnistun saamaan elämässäni likimain kaiken, mitä…