Liian hyvää ollakseen totta

Olen yhä näiden yhdessä elettyjen vuosien jälkeen samaa mieltä. Toisinaan vitsailen miehelleni milloin mahtaa tulla se päivä, kun herään kaaduttuani salitreenin aikana tai oltuani sairaalassa koomassa kuvitellen tämän kaiken. Kaiken sen jälkeen mitä elämässä on tapahtunut, tunnen valtavaa kiitollisuutta siitä, että onni rakkaudessa potki vihdoin juuri minua. Elin syksyllä 2020 hyvin harmonista ja tasapainoista elämänvaihetta ollen tyytyväinen elämäni laatuun. Minulta puuttui ainoastaan rakkaus. Olin seitsemän vuoden aikana oppinut olemaan ihan sujut sen ajatuksen kanssa, että nauttisin itsekseni elämästä kuolemaan saakka. Orastava tuntemus siitä, että odotan jotain mutten tiedä mitä se on, hiipi sisälläni ajoittain. Tunne ei varsinaisesti häirinnyt minua vaan tuntui omituiselta. Olin aivan varma että odotan jotain, ja ystävien kanssa pohdittiin vitsaillen mitä kaikkea se voisi olla. Ei kukaan meistä arvannut…

Minulla oli kohtalaisen pitkä (56 -kohtainen) lista ranskalaisin viivoin ehdoista, joiden täytyisi täsmätä ”sen oikean” kohdalla. Listan nimi oli ”MIES”. Olin vakuuttunut, etten niiden sinkkuvuosien jäljiltä (joista nautiskelin sydämeni kyllyydestä) tulisi ikinä löytämään listaan täsmäävää miestä. En edes halunnut löytää, se kai sen listan tarkoitus oli. Seuraavaksi tullaan tähän ”liian hyvää ollakseen totta”-vaiheeseen, koska eihän kukaan oikeassa elämässä voi sellaiseen, sairaalloiseen litaniaan sopia – tai sitten kohtia pitää lisätä. En ikinä unohda sitä kurkkausta oven suusta kun T tuli ensimmäistä kertaa moikkaamaan minua isolle kirkolle yksi punainen ruusu kädessään. Mies-listan lisäykset unohdin.

Totuuden nimissä ainoastaan 55 kohtaa ehdoista täsmäsi. Kohta 56 – ei alaikäisiä lapsia – piti hyväksyä ja alkaa elää sen mukaan. Olin itse juuri muutama vuosi sitten alkanut nauttia perheetöntä aikuiselämää, koska lapseni oli jo täysi-ikäinen. Olo ja elo oli tuntunut todella hyvältä ja kevyeltä. Ensimmäinen yritykseni perheen äitipuolena avioliitossa numero kaksi oli jo taannoin auttamatta epäonnistunut. Olin päätellyt näin luettuani internetin somepalstojen syövereistä jälkikäteen, jossa minut leimattiin sekopääksi ja ”kamalaksi ihmiseksi” sekä exän numero kaksi sähköpostiviesteistä, kun kyselin kuulumisia hyvään henkeen. Rakkaus on siinä mielessä ihmeellinen voima, että hyppäsin perhe-elämän pyörteisiin näistä kaikista tapahtumista huolimatta jälleen kerran.

Sain vihdoin puolisokseni elämäni ensimmäisen poikaystävän – unelmieni miehen. Sen, joka oli jättänyt minut ala-asteikäisenä, koska en suostunut pussaamaan luistinkopin takana, vaan käänsin pääni sivuun. Kaksi kertaa myöhemminkin lähestymiseen tarjoutui tilaisuus joita en kuitenkaan tajunnut silloin. Niistä ensimmäisellä kerralla istuimme yhteisen tuttavamme luona sattumalta, jossa olin silloisen poikaystäväni kanssa kylässä. Katsoin oviaukossa venyttelevää pitkää komeaa miestä haikaillen.

Muistan miettineeni vakavissaan, pitäisikö minun ehdottaa silloiselle poikaystävälleni, että vaihdetaankin saman tien. En kuitenkaan sanonut mitään. Toinen tilaisuus oli yökerhossa vuonna 2002, kun tapasimme ohimennen sattumalta. Esitin vaikeasti tavoiteltavaa kaupunkilaistunutta ylpeää nuorta naista. Mielessäni oletin, että hänellä on opiskelupaikkakunnallaan naisia ”joka sormelle” ja takuulla ainakin tyttöystävä, joten olisi turha yrittää iskeä niin kuuman sotilaan näköistä miestä.

T oli jo lapsena komea. Muistin jopa hänen tuoksunsa lapsuudesta. Se oli yksi niistä asioista, joihin olin jo 10-vuotiaana aivan hullaantunut. Toivoin äitini ostavan saman tuoksuista huuhteluainetta jotta tuoksuisimme samalta, mutta meillä käytettiin aina Omoa. T oli ensimmäinen mies, joka vei minut elokuviin kun olimme kymmenen. Hän kantoi minua reppuselässä Porvoon luokkaretkellä, koska jalkani oli kipsissä ja tiet siellä olivat kävelykepeille turhan mukulakivisiä – ja vaikka hänen ei olisi ollut lainkaan pakko. Hän oli jo ennen sitä jättänyt minut kylmästi luistinkopin takana. Opettajan kehotus kantaa minua kosketti silti T:n huomaavaista puolta, koska hän suostui nurisematta siihen – kuin mies.

Seurailin vaivihkaa hänen kehittymistään vuosien varrella kiehtovan isokokoiseksi, miehekkääksi, älykkääksi ja menestyväksi herrasmieheksi. Tavatessamme uudestaan kaikkien niiden vuosien jälkeen huomasin hänen olevan lisäksi turvallinen, vastustamattoman ihana, ja ylitsepursuavan romanttinen (vaikka ennen häntä kammotti jo ajatuskin, kuinka suhtautuisin sellaiseen). Odotin häntä 31 vuotta ja se kannatti. Koen olleeni jo lapsena T:hen rakastunut, vaikken edes tiennyt silloin mitä se tarkoittaa. Myönnän, etten olisi ikinä uskonut tuon miehen astuvan lopulta elämääni ja siihen on syynsä: Vuoden 2016 luokkakokous sai minut olemaan varma, että T tulisi vannomaan ikuisesti rakkauttaan silloisen puolisonsa edessä, koska testasin sitä – pakkohan minun oli koska siihen oli saumat! Menestys oli huono, ja kysyessäni häneltä ajatusta mihin kaikkeen lapsuuden suutelu luistinkopin takana olisi voinutkaan johtaa, T vastasi yksioikoisesti: ”Sitähän me emme saa tietää”. Niin minäkin luulin.