Unelmieni mies
-
Rakkauskirje unelmieni miehelle
En uskonut rakkauteen- en lainkaan. Olin seitsemän vuoden aikana tyytynyt sinkkustatukseeni ja sopeutunut vähän turhankin hyvin siihen ajatukseen, että tulisin viettämään koko lopun elämääni itsekseni. Olin ollut huonoissa – usein väkivaltaisissakin suhteissa ja todennut, ettei unelmien miestä ole olemassakaan muualla kuin elokuvissa. No, todellakin on! Tunsin jotakin erityistä rinnassani kyllä jo kauan sitten stalkatessani Facebook-päivityksiäsi, joissa olit niin onnellisen ja itsevarman näköinen. Kuvatkaan eivät kertoneet koko totuutta, ja olen vuosien varrella äimistynyt kerta toisensa jälkeen siitä, kuinka yllätät aina uudella upealla piirteelläsi. En ole vieläkään lakannut nipistelemästä itseäni, koska tämä tuntuu unelta. En haluaisi herätä jenkkifutiskentältä tai sairaalasta epäonnisen urheilutapaturman…
-
Vaaleanpunaiset lasit vuosienkin jälkeen
Kuten olen aiemminkin todennut, ihmettelen säännöllisesti sitä onnea, jonka lopulta sain. Onnellisuudesta sanotaan vaikka mitä, mutta ymmärtääkseni onnellisuus on hetki – minun saavuttamani rakkauden kohdalla jo neljän vuoden mittainen. Yritän myös etsiä säännöllisesti edes yhtä virhettä rakkaasta puolisostani – turhaan. Edellisessä elämässä riitti jopa korvan muoto, mutten jostain kummasta syystä kykene löytämään pienintäkään virhettä tuosta pörröisestä nallekarhustani. Se on hämmentävää ja epäuskottavaa. Miten se voi ylipäätään olla mahdollista? Jo alussa sain romanttisesti erilaisia kukkapuketteja ja pieniä lahjoja niin arkena kuin juhlapäivinäkin. Moni saattaa miettiä, että sellaista se alkuhuuma on, ja siten minäkin kuvittelin asioiden menevän. Mennessämme Vegasissa naimisiin kaikki oli…
-
Liian hyvää ollakseen totta
Olen yhä näiden yhdessä elettyjen vuosien jälkeen samaa mieltä. Toisinaan vitsailen miehelleni milloin mahtaa tulla se päivä, kun herään kaaduttuani salitreenin aikana tai oltuani sairaalassa koomassa kuvitellen tämän kaiken. Kaiken sen jälkeen mitä elämässä on tapahtunut, tunnen valtavaa kiitollisuutta siitä, että onni rakkaudessa potki vihdoin juuri minua. Elin syksyllä 2020 hyvin harmonista ja tasapainoista elämänvaihetta ollen tyytyväinen elämäni laatuun. Minulta puuttui ainoastaan rakkaus. Olin seitsemän vuoden aikana oppinut olemaan ihan sujut sen ajatuksen kanssa, että nauttisin itsekseni elämästä kuolemaan saakka. Orastava tuntemus siitä, että odotan jotain mutten tiedä mitä se on, hiipi sisälläni ajoittain. Tunne ei varsinaisesti häirinnyt minua vaan…