Kokemuksesta voisin väittää, että pussaaminen kannattaa. Itse tajusin sen kaikkien niiden 31 vuoden aikana, kun odotin unelmieni miehen palaavan elämääni. Totta puhuen olin kylläkin varma, että menetin miehen jo 10-vuotiaana vain siksi, etten pussannut hänen kanssaan. Liiallinen jännitys sai minut kääntämään pääni luistinkopin takana. Tulin usein jälkikäteen toivoneeksi, että kelloa voisi kääntää sen verran taaksepäin, että voisimme ottaa kohtauksen uusiksi. Kerta olisi riittänyt, koska oppi oli mennyt perille vuosien saatossa. ”Älä kadu tekemääsi, vaan tekemättä jättämääsi”, sanoi jo edesmennyt äitini. – Ja sitä katumusta riitti vuosikymmeniksi.
Pussailu on mukava tapa osoittaa toiselle, että hän on rakas. Itse pidän suukottelusta myös siitä syystä, että että se on kivaa, helppoa ja viatonta (kunhan toisena osapuolena on oma puoliso). Suukkoon sisältyy hempeyttä ja pientä pehmeää kosketusta, kun huulet ovat toisen huulia vasten. On mukava nähdä oma kullannuppu niin lähietäisyydeltä, ja haltioitua katsoessa hänen kauniisiin silmiin. Moniteholaseja ei tarvita, koska oman murusen ihana tuoksu jo paljastaa, että juuri hän on siinä. Pussata voi myös silmät kiinni, ja se on mielestäni yhtä hyväksyttävä syy nauttia tilanteen tuomasta herkkyydestä. Ennen unelmieni miestä häpesin julkisella paikalla pussaamista. Taisin vain tietämättäni odottaa ”sitä oikeaa”. Hyvä niin.
Olisin saanut ensisuudelmani unelmieni mieheltä, mutta ujouttani skippasin sen viime hetkellä 90-luvun alussa. On jotenkin huvittavaa (ja samalla harmillista) muistella hetkeä, josta oli sitä aiemmin haaveillut jopa lapsellisen paljon. Olin romantisoinut tilanteen ja ajatellut, että kohtaus olisi kuten elokuvista – tähtiä ja sydämiä lentelisi päästä. Ainoa mitä oikeasti lensi, olivat kyyneleet, kun poikaystäväni ilmoitti jättävänsä minut. Tilanteessa oli elokuvamaista dramatiikkaa, kun pääni käännettyäni poikaystäväni työnsi itsensä irti luistinkopin seinustalta, siirtyi etäämmälle minusta, ja ilmoitti kädet levällään, että ”tää oli tässä”. Naurahdin ensin, koska luulin sen olevan vitsi. Ei se ollut. Koulun bileissäkään en saanut häntä tanssimaan kanssani, vaan hän tanssitti vain muita tyttöjä kuin kiusatakseen minua.
Pussailusta on siis hyviä kokemuksia – sen jättämättä tekemisestä huonoja. Palattuani asumaan uusioperheeni kanssa jälleen paikkakunnalle, jonne minun ei pitänyt koskaan palata, tein yllättävän löydön pikkukylän keskustasta. Ensimmäisenä tuli sellainen ajatus mieleen, että paikkakunta piruilee minulle. Tai sitten penkki on laitettu meitä varten, jotta muistaisimme – tai erityisesti minä muistaisin – vastata viattomaan ja söpöön suuteluyritykseen myöntävästi. Uskon jälkimmäiseen, koska penkki ei löytynyt luistinkopin takaa. Mieheni ei ole ainakaan myöntänyt olleensa asialla, joten minun on vain uskottava, että elämä silloin tällöin muistuttelee asioista, jotka ovat parisuhteen kannalta tärkeitä.
Vastaa