Nautin kirjoittamisesta ja siitä, että asioita voi kirjoittaa auki. Mielestäni on jopa terapeuttista selventää ja jäsennellä asioita yksittäisiin artikkeleihin. Omiin ajatuksiin tulee tilaa ja vaikeiden asioiden kohdalla tunne siitä, että ne on poistettu mielestä tekstiin, jossa kokonaisuus on yhtenäinen. Osan mielessä sekavana pyörineistä, yksinäisyyden tunnettakin tuottaneista asioista saa lokeroitua päähän siten, ettei toisiinsa todellisuudessa liittymättömät asiat enää sekoitu keskenään ja myllää päässä arjen keskellä. Esimerkiksi uusioperheeseen liittyvät ajatukset eivät todellisuudessa liity yksin metsässä kävelyyn jokaisella askeleella – tai ainakin omaa mieltä painavien asioiden auki kirjoittaminen blogiin jäsentää ne ajatuksiin ”valmiiksi”. Jo joka toisella askeleella jonkin mukavan ja rentouttavan ajatuksen miettiminen – ikävien ja mielessä mylläävien sijaan – parantaa omaa henkistä hyvinvointia.
Blogin perustamiseeni ei liittynyt haave äkkirikastua tai saada sillä elantoni, vaan kirjoittaminen on yhä edelleenkin vain yksi harrastuksistani. Koen, ettei omassa yksityiselämässäni ole mitään niin häpeällistä tai piiloteltavaa, etteikö niistä voisi kirjoittaa. Näen suurimman hyödyn siinä, että joku saattaa kokea samaistuvansa joihinkin auki kirjoittamiini asioihin ja ymmärtää, ettei ole asiansa kanssa yksin. Tästä oivallisimpana (ja myös mielestäni huolestuttavimpana) esimerkkinä ja aihealueena ovat uusioperheet, jotka ovat niin pyhä aihe tänäkin päivänä, ettei niistä puhuta missään. Erikoista asiasta ei tee se, että olen yksi heistä. Erikoisen asiasta tekee se, että sellaisia perheitä on Suomessa valtavasti ja kaikilla tuntuu menevän helvetin hyvin, koska ilmiöstä ei nouse tarvetta nostaa esiin yhteiskunnallista keskustelua. Itse en usko viimeisimpään väitteeseeni pätkääkään. Todellisuudessa kyseessä on pelko ja tabu, joista ei ole suotavaa puhua. Pelätään, että häpeällisistä tai vaikeista tunteista puhumisella rikotaan jotain eikä tajuta, että puhumattomuus rikkoo äänimerkkejä antamatta.
Itse puhun niistä ja koen olevani siihen täysin oikeutettu. Sen lisäksi inhoan kulisseja, valehtelua ja asioiden peittelyä. Näin eilen aamuteeveessä keskustelun, jossa tämä pyhääkin pyhempi aihe oli nostettu keskustelun – ja jopa kirjan aiheeksi. Siinä vain unohdettiin täysin osa keskustelusta lainatuin termein ”uusperheistä” ja puhuttiin ainoastaan tilanteista, joissa molemmilla uusperheen vanhemmista on omia alaikäisiä lapsia. Tilanne ei suinkaan ole aina näin. On olemassa perheitä, joissa vain toisella uusperheen vanhemmista on omia lapsia. Toinen sen sijaan on ydinperheen ulkopuolelle jäävä henkilö, joka ei voi tukeutua keskustelussakin esiin tuotuihin omiin lapsiin uusperhearjen keskellä yksinkertaisesti siksi, koska sellaisia ei ole (eikä niitä ole ainoastaan siitä syystä järkevää tai mahdollista hankkia).
Seurattuani keskustelun alusta loppuun tajusin olevani vielä yksinäisempi kyseisen aihealueen keskellä. Uusioperheen määritelmässä tunnutaan pitävän itsestäänselvyytenä, että molemmilla parisuhteen osapuolista on omia lapsia. Jouduin jopa miettimään, olemmeko ainoita väärineläjiä, koska emme ole hankkineet uusperheeseemme yhteisiä lapsia, tai en hankkinut niitä jo valmiiksi edellisissä parissuhteissa, jotta puntit olisivat ”tasan”. Tuolloin olisin oikeutettu puhuttelemaan omaa tilannettani uusperheenä. Tilanteessa, jossa omia edellisen suhteen lapsia ei ole, on täysin ydinperheen ulkopuolinen (kuten olen saattanut monesti aiemminkin toistaa), eikä saman katon alla ole ketään omaa ”verta” olevaa, jonka kanssa olisi samalla puolella. Siitäkin huolimatta kyseessä on uusperhe.
Eilisen aamuteeveessä esitetyn keskustelun johdosta tajusin yhä konkreettisemmin olevani nk. ”kolmas pyörä” lasten vanhempien, ja jopa heidän lastensa elämässä. Aion jatkaa blogin kirjoittamista, ja uusperhearjessa selviytymiseni johdosta pitää lipun korkealla myös meidän ydinperheen ulkopuolisten uusvanhempien puolesta, koska eilisen johdosta koen sen olevan erityisen tärkeää pitääksemme myös sellaiset uusperheet yhdessä. Toivon, että yleinen keskustelu laajenisi koskettamaan myös meitä lapsettomia osapuolia. Uusperhe-termi ei ole kahden aikuisen yhdistämien lapsiperheiden etuoikeus, eikä vaatimus päästä kyseiseen ”ryhmittelyyn” voi vaatia yhteisten lasten tekoa keski-ikäisenä, tai aiempia yrityksiä perustaa perhe.
Aion kirjoittaa myös hupisyistä, koska ilman minua kukaan ei tietäisi aromipesän kätevyydestä, hapanjuuren kamaluudesta, tai niistä lukuisista ihanista matkustuskohteista, joita maa päällään kantaa. Vakavuus on ikävä asia ja toisinaan tarpeellista, mutta vaikka sellaisista tabuista tuntuu olevan vaikea puhua, haluan kantaa sydäntäni riipivillä Äitipuoli-artikkeleillani korteni yhteiskunnan kekoon. Todellisuudessa kevyistä aihealueista kirjoittaminen on kuitenkin sitä aiemmin mainitsemaani mieltä rentouttavaa terapiaa, joka tekee hyvää. Tasapainoa pomppivien aihealueiden välillä tuskin löytyy koskaan, ja kymmenen vuoden päästä olen todennäköisesti kirjoittanut blogiini jopa auton moottorin sytytyspuolan toiminnasta. Sitä odotellessa.
Vastaa