Raha tulee rahan luo.
Pennissä on miljoonan alku.
Pienistä puroista kasvaa suuri virta.
Näitä lohtusanontojahan riittää, vaikka todellisuudessa meistä lähes jokainen painii ainakin kerran elämässään raha-asioiden kanssa. Olen itse päässyt vaikeuksien kautta voittoon, mutta työnsarkaa ja opeteltavaa on ollut senkin edestä. Raha ei tuo onnea, mutta sen omistaminen helpottaa päätösten tekemistä ja stressiä elämässä – tiettyyn rajaan asti. Upporikkaana tuskailisin varmaan vaikean valinnan edessä, kun pitäisi valita Ferrarin ja Lamborginin väliltä. Tuolloin tuskin kääntyisin ruokakaupassa Torino-makaronien puoleen vain, koska kilohinta on pienempi, kuin Myllyn parhaiden. Taloudelliset asiat ovat kuitenkin meillä mattimeikäläisillä pienistä valinnoista ja järkevistä siirroista kiinni. Ihan ensimmäisenä pitää luopua ajatuksesta, että on oikeus saada kaikki mitä haluaa, ja mennä kaikkialle mihin mieli tekee. Kuilu kohti persaukisuutta on niillä itsekeskeisillä ja ajattelemattomilla valinnoilla takuulla edessä ennemmin tai myöhemmin (mahdollisesti myös siellä ferrarikaupoilla, jos huonoja valintoja tekee riittävän pitkään ja jatkuvasti).
Se, asuuko vuokralla, vai omistaako asunnon ja maksaa asuntolainaa, on makuasia. Niitä kahta erilaista asumismuotoa on hyödytöntä vertailla keskenään, koska omistusasunnossa sijoitetaan rahaa asunto-osakkeisiin, ja istutaan rahasäkin päällä. Vuokra-asunto on koti, jolla ei ole tekemistä sijoittamisen kanssa eikä tarvitsekaan olla (harvemmin etelänmatkoillakaan ostetaan hotellihuonetta omaksi, kun nautitaan oleskelusta muualla päin maailmaa). Mitä vanhemmaksi tulen, sen typerämmältä tuntuu maksaa asuntoa kymmenien vuosien päähän tulevaisuuteen vain siksi, jotta se olisi joskus oma. Kyseisellä rahasummalla voisi nauttia elämästä juuri nyt, kun on terveys vielä sellaisessa kunnossa, että pääsee liikkumaan ja kokemaan. Ei se juuri maksettu asuntolaina lohduta syöpähoidoissa, ja saadakseen realisoitua asunnon, se pitäisi jaksaa vielä myydäkin. Lapset kerätköön itse oman omaisuutensa – heitä varten ei kannata alkaa omia ansioitaan munimaan ja pidättäytymään omasta elämästään.
Palatakseni kuitenkin aiemmin mainitsemiini arjen pieniin valintoihin, joilla on todellisuudessa ehkä se suurin vaikutus tavallisen ihmisen talouteen, kerron muutaman oman havainnon. Oli rahaa millainen määrä hyvänsä, on sitä hyvä käyttää järkevästi. Ei ole ekologisestikaan kannattavaa haalia itselleen turhia tavaroita, tai sellaisia joita ei kuitenkaan käytä. Ja jos kotoaan löytää sellaista, mitä ei hyödynnetä koskaan, on se järkevämpää myydä parhaaksi katsomallaan hinnalla jollekin, jolla sille on käyttöä (tai ainakin siihen on mahdollisuus). Muutama ylimääräinen euro, ja enemmän tilaa kodissa nimenomaan hyödyllisille asioille lämmittää kummasti mieltä. Samoin, vaikka kaupassa on ”ihan supernoloo” katsoa tuotteiden kilohintoja, vertailla tuotteita keskenään, ja ostaa halvinta hyväksi toteamaansa, säästää siten huomattavia summia kuin itsestään. Ne kaikki kyseiset säästetyt eurot voi sitten käyttää haluamiinsa asioihin. Jos se eniten himoitsema asia on kobe-härkä, jää siihenkin halvempien makaronipussien asioista enemmän rahaa.
Omia kaappeja kannattaa penkoa aika-ajoin, koska sieltä saattaa löytyä vaikkapa nippu ulkomaan setelirahoja, jotka voi vaihtaa takaisin euroiksi. Itsellenikin on käynyt näin, ja rikastuin hetkessä useamman sata euroa. Sama koskee käyttämättömiä kulta- ja hopeakoruja. Jalometalleista maksetaan erinomaisen hyvin rahaa, ja jos koru lojuu kaapissa käyttämättömänä, se on sama vaihtaa rahaksi. Olen itse hukannut 1900-luvun taitteessa eläneen sukulaiseni perintösormuksen, koska sitä oli vaalittu ja säästelty vain, jotta yksi törttö sukulaisnainen kadottaisi korun parikymppishuumassaan. Voi kuinka palkitsevaa sekä minulle että sille haudassaan kääntyneelle sukulaiselleni!
Jos ongelma on positiivinen, eli rahaa on yksinkertaisesti liikaa, sitä kannattaa sijoittaa johonkin. Pelkät eurot tilillä nakertuvat inflaation myötä, mutta esimerkiksi kulta- tai hopeaharkkoihin sijoittamalla raha muuttuu arvoksi, joka on tilastollisesti tarkasteltuna nouseva. Kyseiset jalometallit eivät myöskään katoa mihinkään, vaan arvo pysyy kyseisessä klöntissä. Kaikessa sijoittamisessa tarvitaan kuitenkin pitkäjänteisyyttä, joten niihin sijoitettavan rahan on oltava täysin ylimääräistä ja irrallista vuosikausiksi eteenpäin, jos haluaa tuottoa (joka ei kuitenkaan ole kaikessa sijoittamisessa taattu). Sanoisin kuitenkin, että 200 neliön omakotitalo on vaikeampi siirtää tai myydä, kuin viisi kappaletta kilon kultaharkkoja.
Elämä on valintoja täynnä, ja kukin käyttää sekä säästää rahaa omien mielenkiintojensa mukaan. Jos Myllyn Paras -makaronit ovat juuri se asia elämässäsi, joita ilman et voi elää, ymmärrän valintasi täysin. Vaihtoehdot, että elää täysillä, tai että toimii raha-asioissa kykyjensä mukaan mahdollisimman järkevästi, eivät sulje toisiaan pois. Onnea ja aitoa rakkautta ei kuitenkaan voi ostaa rahalla ja hyvä niin. En kuitenkaan kieltäytyisi viisi plus kaksi tähtinumeroa -osumasta perjantain eurojaskassa. Kävisin heti ensi töikseni poistamassa tämän artikkelin ja suuntaisin ferrarikaupoille.
-Vai lambo…
Vastaa